Translate

torstai 3. huhtikuuta 2014

Ratkaisujen aika ei ole ohi+suurenmoinen pulmatehtävä!

Kyllä, äärimmäisen jännittävä suunnitelma ensi vuodelle laaditaan jo perjantaina. Tarkoituksenamme on siis pohtia toimintamme jatkumista uudestaan, ottaen huomioon sen, että irtaannuimme koulun varainhankintaprojektista. Pohdimme myös ryhmän jäsenistöön ja vastuualueisiin liittyvät asiat uudestaan.

Kun kokous on saatu suoritettua, laadimme blogiin (epä)virallisen tiedotteen, jossa kerromme ryhmämme tulevaisuudesta. Meillä on jo joitain erinomaisia suunnitelmia, jotka eivät tosin ole vielä julkisia. Tuskinpa hehkuttaisimme asiaa täällä, jos se ei meistä olisi niin kiinnostava. Tunnelmaa tosin hieman latistaa se, että tämän lukijat (jos niitä muita kuin hakurobotteja on), eivät tiedä mistä on kyse.

Ja asiaan eli ongelmaan:

Kummalla tavalla A4-kokoisen valkoisen paperiarkin saa pidemmäksi suikaleeksi?

Tapa 1:
Leikataan paperia reunasta toiseen reunaan ja reunassa käännytään alaspäin ja takaisin tulosuuntaan.

Tapa 2.
Leikataan paperia reunoja pitkin kulmittain spiraalin muotoisesti kunnes tullaan keskelle.

Kumpi onkaan oikea vastaus?
Vastaus jonkinnäköisen laskun ja ehkä kuvan kera ilmestyy pulmatehtäväsarjamme seuraavassa osassa. Tämä siis ensimmäinen pulmatehtävämme, rakentavaa kritiikkiä otetaan vastaan.